keskiviikko 22. elokuuta 2012

Huovutettu taulu

Tämän huovutustaulun olen tehnyt noin vuosi sitten ja esitellytkin sen Vuodatuksen blogissani, mutta tämähän tietenkin hävisi tuhkana tuuleen muiden kuvien kanssa. Kuvatessa tässä ei ollut vielä kehyksiä ja olen tehnyt kehykset Picasalla. 
Minulla on ollut Vuodatuksessa blogi vuodesta 2007 lähtien, mutta eri nimellä, mutta myöskin Seijana oli kaksi, puutarha ja käsityöblogi. Nyt ne ovat kuitenkin täysin ilman kuvia Vuodatuksen kaatumisen takia, ja siksi tulenkin kaivelemaan esille kuvia aikaisemmista töistäni ja esittelemään niitä uudestaan, vaikka ne tuossa diakuvina pyöriikin.