Esittelen nyt aikaisemmin maalaamani Mari-mummon kuvan. Olen maalannut sen valokuvasta. Mari-mummo kuoli jo yli 40 vuotta sitten, noin 92-vuotiaana. Hän oli mieheni isoäiti, juureva karjalaismummo. Hän eli nuoruutensa ja aikuiselämänsä Karjalankannaksella Muolaassa.
Sota hääti mummon pois Karjalasta kaksi kertaa, hänen miehensä oli kuollut jo aikaisemmin. Toisella evakkotaipaleella hän oli kahden miniänsä ja kahden pienen lapsen kanssa, lapset olivat 2-vuotias ja puolivuotias, puolivuotias oli mieheni. Mummo ja miniät lapsineen päätyivät aluksi Mustialaan ja sieltä, miesten palattua sodasta, monien mutkien kautta Forssaan, josta saivat lopulta vakituisen asuinpaikan.
Minä pohjalaisena ja sodasta vain vähän tietävänä olen kuunnellut näitä kertomuksia järkytyksellä ja ymmärryksellä. Olen usein miettinyt miten esim. pohjalainen luonne olisi taipunut tuohon kohtaloon ja miten he olisivat selvinneet siitä. Karjalainen luonne on positiivinen, se on varmasti heitä auttanut aloittamaan elämän uudessa ja vieraassa paikassa, eikä aina niin ystävällisessä ympäristössä, mutta tuolla positiivisella iloisuudellaan he ovat lunastaneet paikkansa ja kunnioituksen hyvin näkyvänä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tämän ymmärtäminen auttaa ehkä ymmärtämään paremmin myös tämän päivän pakolaisia.