tiistai 25. syyskuuta 2012

Hurja Helka

Pitkän aikaa on "joku" pyytänyt syntyä, mutta muilta kiireiltäni ei synnytyksestä ole tullut mitään. Nyt lähti vaaleanpunainen neitokainen maailmalle ja siitä tuli niin yksinäinen olo, että piti alkaa synnyttämään. Tämä olikin vähän  hurjemman näköinen tyyppi.  

Helka on peikkotyttö ja siksi sillä on vain kolme varvasta, se on ihan riittävä määrä peikolle, kun hän juosta vilistää metsässä ja muualla luonnossa. Hän kompastuu usein ja lyö varpaansa kiveen tai oksaan ja kun on vain kolme varvasta, kipu tulee vain kolmeen varpaaseen. Nyt syksyllä saa olla varuillaa, ettei astu Helkan päälle, kun hänellä on nyt tuo suojaväritys. Harva ihminen näkee peikkoja ja siksi tuo varoitus on paikallaan. 


Helkalla on hyvin kehittynyt nenä ja korvat ja sentähden hän haistaa ja kuulee kaiken. Siitä johtuen ihmiset ei kovin usein tapaa Helkaa, koska hän haistaa ja kuulee ihmisen jo kilometrien  päästä ja ehtii piiloutua. Helka on kuitenkin peikkomaailman pioneeri, kun uskaltautui syntymään näkyväksi ja jopa uskaltautui kuvaankin. Sen takia häntä kutsutaankin Hurja Helkaksi.

10 kommenttia:

  1. Ihanat värit ja hurmaavat varpaat on Helka saanut syntymälahjakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Syksyiseen peikkoon laitoin syksyn värejä.

      Poista
  2. Ei tuo nyt niin hurjalta näytä.
    Ihana Helga :)

    VastaaPoista
  3. Miten osaakin olla ihana Helka peikko-neitokainen... tykkään:-)

    VastaaPoista
  4. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, vei vähän aikaa, ennenkuin sain sen blogiini.

      Poista
  5. Oikein hauska pieni peikko tämä on. Ja värit saavatkin olla iloiset, onhan syksyssä paljon tummuuttakin, vaikka ruska loistaakin parhaimmillaan. Mielenkiinnnolla seuraan, millainen on seuraava huovutus hahmosi :) Kivaa syksyn jatkoa, koleaa on sää vaikka aurinko paistaa, vielä toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma käynnistäsi, Kyllä kohta teen uuden peikon, vähän on noita "syyskyntöjä" eikä oikein ole ehtinyt aloittaa noin isotöistä.

      Poista