sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvää Äitienpäivää!

Tässäpä vähän päivitystä Helsingin keväästä. 
Nyt näyttäisi kesä jo vihdoin tuleva. On ollut pitkä kevät, jo maaliskuulla alkoi kevätkukat pilkistelemään, mutta siihen se silloin jäi. Nyt vasta alkoivat aukomaan kukkiaan.
    
Narsissit ovat auki ja tulppaanit aukeavat pikkuhiljaa.




Tämä pieni kukka on parvitulppaani.

Kevätesikko ja kevätkaihonkukka sulassa sovussa

Vuohenjuuri ja raparperi

Lipstikasta saa kohta satoa. 

Kylvökset on tehty. Kaksi laatikkoa on porkkanaa ja kolmannessa sipulia. Valkosipuleita on myös toisessa paikassa. Vielä laitan kesäkurpitsoita ruukkuihin, samoin joitakin yrttejä ja salaattia vanhaan kottikärryyn, sekä muutaman tomaatin taimen mökin seinustalle. Salaattia, yrttejä ja kurpitsoja en halua laittaa maahan, koska meillä on kaikenlaisia pieniä eläimiä, etanoista jäniksiin.    

Harjoittelin ruukkujen rikkomista. ei oikein onnistunut halutulla tavalla, mutta en raaskinut alkaa rikkomaan useampia ruukkuja. Tarkoitus oli rikkoa isosta ruukusta vain reunaa pyöreästi pois ja pienempi ruukku kahtia, mutta iso ruukku hajosi liikaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla miltä tämä näyttää syyskesästä.

 Sireenissä on aika isot silmut. marjapensaat myös ovat jo vihreät.