keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Nyt on kesä

Nyt on ihan oikeasti kesä. Eilen satoi vettä melkein koko päivän, mutta oli lämmintä. Keräsin illalla lähes sata kotiloetanaa, sade oli ne tuonut herkuttelemaan nauhuksen lehdillä, myös yhteen kärhöön ne oli nousseet, siitä poimin toista kymmentä. Tuo oli aika pieni saalis verrattuna aikaisempiin kesiin. Meillä on mökkialueella miljoonajahti niiden hävittämiseksi, on oikein kilpailu kuka kerää eniten. Minä en kylläkään sitä voita kun olen saanut jo oman pihani etanat aika hyvin kuriin.


 Nyt meilläkin on tätä ihanan väristä sireeniä, jota on useilla piholla. Sain naapurilta kaksi vuotta sitten juuren ja se on nyt oikein hyvässä kasvussa. Tässä on sen ensimmäiset kukat meillä. 


Kurjenmiekat aloittelee kukintaa.


 Kevätsydän on kukkinut jo jonkin aikaa.


 Onneksi nämä kuunliljat ovat kasvaneet kovaa vauhtia ja peittäneet kaikki sipulikukat ja rikkaruohot alleen. Voin sen suhteen huokaista helpotuksesta, kun minusta ei nyt ole kaikkein tehokkaimmaksi puutarhuriksi. Olin kaksi viikkoa ja viikko sitten silmäleikkauksessa ja en uskalla kovin noihin kitkemishommiin ryhtyä.


 Omenapuusta on kukat hävinneet, jos pölytys on onnistunut, voimme odottaa mahtavaa omenasatoa.


Olen tappanut monta unikkoa hoitamalla niitä liikaa. Onneksi yksi jätti jälkeensä poikasen oikein kuivaan ja mahdollisimman vähäravinteiseen paikkaan polun reunaan. Tätä en ole nyt hoitanut ollenkaan, en ole ravinnut sitä mitenkään ja kosteuttakin se on saanut vain taivaalta ja nyt se on rehevämmän näköinen kuin ne aikaisemmat. Nuppujakin siinä on ihan runsaasti. 


 Ensimmäinen pioni alkaa kohta kukkimaan.


Meillä on paljon rastaita ja myös mustarastaita ja niiden lempipaikka, ainakin eilen illalla oli meidän suihkulähde, siinä ne oikein kilpaa kävivät uimassa. Kuvan saaminen oli vain vaikeaa, mutta tällainen onnistui.

9 kommenttia:

  1. Kauniita puutarhakuvia. Ne etanat ovat viho viimeisiä olioita. Meillä on kotipihassa ollut niitä jo kauan ja nyt maallakin on jo muutamia. Pyydystelin niitä sieltä eilen, kun kävimme nurmikon ajamassa. Mukavaa kesää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija!
      Etanat ovat kovia lisääntymään ja niitä on vaikea saada häviämään.

      Poista
  2. Wie schön dein Garten ist und dieses Jahr ist es überall mit der Schneckenplage!
    Gruss Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elke! Hyönteiset myös haluaa asua puutarhoissa:)

      Poista
  3. Kyllä nyt on kesä, kauniit kuvasi sen kertoo ☺

    VastaaPoista
  4. Kauniita näkymiä puutarhastasi. Minä olen onneksi onnistunut välttymään kotiloilta lähes täysin. Valitettavasti ostotaimien mukana saattaa saada pihaansa kutsumattomia vieraita. Tapaankin laittaa uutta kasvia istuttaessani Ferramolia istutuskuoppaan, siltä varalta, että kasvin mullassa saattaa lymyillä kotiloita ja niiden munia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Hyvä kun arvaat varautua etanoita vastaan. Meille kun niitä alkoi tulemaan ensimmäisen kerran, ei niitä ymmärtänyt heti alkaa keräämään, minäkin niitä ihmettelin vain, mutta kun alkoivat lisääntymään aloin keräämään, mutta en pysynyt mukana, niin nopeasti ne levisivät. Ferrolia minäkin olen niille antanut, mutta sekin on todettu nyt niin myrkylliseksi, että olen alkanut välttämään sitä. Hävitettiin vanha vattu ja tiheää kukkapenkkiä pienennettiin se auttoi aika paljon. Tänä aamuna löysin enää vain yhden etanan.

      Poista
  5. Ihania kuvia! Viime viikonloppuna raivasin mökiltä yhden hyvin villiintyneen pienen kukkapenkin, ja sieltä löytyi kääpiökurjenmiekkoja. Juurisko oli melkoinen, joten jännä nähdä, mitä tuumaavat kun pääsivät muiden kukkien alta päivänvaloon. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reija! Kurjenmiekat tykkää kun niitä tiheitä kasvustoja ja juuria jakaa ja istuttaa uudestaa. Kasvavat aika nopeasti ja heti kukkivat, vaikka olisi edellis syksynä istuttanut uudet jaetut taimet. Minäkin jaoin viime syksynä ja nyt jo kukkivat.

      Poista