perjantai 5. toukokuuta 2017

Jotakin valmista

Edellinen postaus oli niin hurjan näköinen, että pakko laittaa muutama kuva, mitä viikossa on saatu aikaiseksi. 


Jotakin on saatu valmiiksi. Tämä on osa kumpareesta, jota olen rakennellut viimeisen viikon. Tässä on muutamia tuijia, erilaisia katajia ja aivan ihanan kaunis pieni kartiovalkokuusi.  

  
Mieheni projekti oli tämä vadelmapenkki. Penkin kohdalla oli notkelma, jossa vesi aikaisemmin lillui aika pitkään. Se kaivettiin auki ja siihen lisättiin paksu kerros hiekkaa, nyt siinä ei käsittääkseni vesi enää nouse, hiekka toimii (ehkä) kuten salaoja. Penkki on nyt koholla ja reunus on kattotiilistä. Miehelläni oli hyvin suunniteltu konsti, jolla hän sai tiilet suoraan ja pysymään paikoillaan. Seuraavana on taimien istutus,  


 Kartiovalkokuusi


Pihan yleisnäkymää, jossa näkyy kumpare, jota olen rakentamassa. Sen vierestä kiemurtelee polku, josta on otettu nurmikerros pois. Seuraavaksi siihen tulee hiekkaa ja laatat.   

8 kommenttia:

  1. Kiinnostuin, että mikä oli se konsti niihin tiiliin. Meillä kun on niitä tiiliä noin 800 kpl ja tarkoitus olisi käyttää niitä kukkien reunuksiin. Kirjoitinkin siitä blokissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies teki laudasta kourun, eli rima alla ja siihen molemmin puolin vähän leveämpi lauta, väliin sitten tiiliä peräkkäin. Kourut, jotka jäävät maahan, upotettiin maahan ennen tiilien latomista. Meillä oli penkin teko vaiheessa penkki kaivettu auki kun pohjalle laitettiin hiekkaa, kun paikka oli aika märkä. Siinä vaiheessa oli helppo kohdistaa kourut yhtä syvälle mplemmin puolin. Sitten hän teki juuri penkin levyisen häkkyrän rimoista, jonka laittoi tiilien päälle, eli kaksi rimaa molemmin puolin, joissa pystyssä olevien tiilien kokoinen väli. Sitä mukaan kun hän latoi tiiliä, penkkiä täytettiin mullalla ja myös ulkoreunat tuettiin hiekalla ja mullalla. Häkkyrää saattoi sitten siirtää seuraaville tiilille. Tämä käy vain jos tekee suoraa penkkiä.
      Meillä oli myös siirtolapuutarhalla kattotiilistä tehdyt reunat vadelmapenkissä. Ensimmäisellä kerralla tiilet vain ladottiin reunoihin, mutta siitä ei saanut näin suoraa. Tiilet otettiin ylös ja kaivettiin syvempi vako ja nyt meillä oli nämä kourut ja reunsta tuli paljon parempi. Päällä käytettävää häkkyrää ei voinut käyttää, kun penkissä kasvoi vatut.
      Mahtaako tämä selostus olla sellainen josta saa selvää.

      Poista
  2. Kyllä sai selvää ja kiitos siitä sinulle ja miehellesi. Pitää yrittää toteuttaa, vaikka tämä penkki ei ole ihan suora.

    VastaaPoista