keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Aikamoinen työmaa edessä.

Kirjoitin aikaisemmin, että uuden kotimme piha on melkein neitseellinen ja siihen on helppo alkaa istuttelemaan mitä haluaa. Nyt on tullut selväksi pihan todellinen neitseellisyys. Sitä ei ehkä ole hoidettu mitenkään ainakaan 10 vuoteen ja sitä ympäröivä  kuusiaita (joka on kyllä hoidettu) on aiheuttanut nurmikon sammaloitumisen. Nyt on piha ihan valkoinen kun aamulla kylvimme kalkkia ihan runsaalla kädellä. Lumi on jo sulanut, mutta maa on kyllä jäässä. 
Leikkasimme kahta Terijoensalavaa ja sireenipensasta, harventamalla vain ihan varovasti. Täytyy katsoa ensikesä mitä ne vaatii. Tuijat joista aikaisemmin kirjoitin olemme myös leikanneet. Ensikesä näyttää menikö syteen tai saveen, mutta nyt ne on ihan läpinäkyviä. Olivat tosi tiiviitä ja melkein tukehtuneet, harvensimme niitä paljon. Ne näyttivät aluksi sisältä risukasoilta, mutta huomasimme, ei sittenkään, sieltä ilmestyi vihreää ja olen ihan toiveikas, jos vaikka niistä saisi muutaman vuoden kuluttua ihan hyvät ja uudistuneet.         


Pihan perällä on kolme mustaherukkaa ja aiomme istuttaa muutaman herukan lisää.
Siellä on myös kaksi pientä puuta, ovat luultavasti luumupuita.
Edellinen asukas ei oikein osannut sanoa mitä puita, hän on ulkomaalainen ja kaikki sanat ei olleet yhteisiä.  


Vasemmalle olen kivillä merkinnyt istutusaluetta. Tuohon olen suunnitellut havuja, alppiruusuja ja kuunliljoja ja jotain muutakin. Alppiruusujen kanssa kuitenkin olen nyt empiväinen. Luulin paikan olevan enemmän varjossa, mutta se meneekin varjoon vasta noin klo 14. Onkohan liian aurinkoinen.
   

Nämä tuijat ovat nyt saaneet kyytiä, katsotaan saako ne lisää kyytiä syksyllä.
Kaikenlaista on suunnitteilla ja nyt vain odotetaan maan sulamista.

8 kommenttia:

  1. Pääsette aloittamaan pihatyöt aika lailla puhtaalta pöydältä, kun olemassa olevia istutuksia on noinkin vähän. Piha näyttää tosi aurinkoiselta ja valoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piha on yllättävän aurinkoinen, luulin talon varjon tulevan aikaisemmin, mutta mitä lähemmäs kesää mennään sitä korkeammalta aurinko paistaa ja talon varjo jää pienemmäksi vaikka piha on enimmäkseen pohjoisen puolella. Ihan mielenkiintoinen kesä tulossa. Istutuksia on tosiaan vähän ja niitä ei tarvitse poistaa, sopivat hyvin suunnitelmaan.

      Poista
  2. Teillä on kyllä toisaalta aivan ihanne tilanne kun pääsee tekemään alusta kaiken mieleisekseen! Mukavan kokoinen piha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienempikin piha olisi riittänyt, mutta toisaalta sen pienen pihan jälkeen on tilaa ruhtinaalisesti. Täytyy vain yrittää saada siitä mahdollisimman helppohoitoinen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Näinpä, täytyy vain toivoa ja uskoa ettei voimat lopu kesken. Olisi tosi ihana juttu jos vielä nällä kymmenillä saatais ihan itse piha nätiksi.

      Poista
  4. Pensailla saa kukkivaa ja helppohoitoista, jos ei jaksa tai viitsi perennamaissa kyykkiä. Taitaa olla turhan aurinkoinen paikka alppiruusuille, mutta atsaleat menestyisivät enempi aurinkoisissa paikoissa. Onnea pihan rakenteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensaat ovat helppohoitoisia kyllä, perennat myös jos ne peittää koko penkin eikä rikkaruohot pääse kasvamaan.

      Poista