sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Taas kaunis aurinkoinen päivä

Meillä on tänään näin kaunis ilma. Radiossa kuului pitkin päivää uutisia Pohjanmaan tulvista, tuntuu aivan uskomattomalta kun täällä ei ole sateesta tietoakaan. Vihreää vielä on ja lehdet puissa,  paljon jo leikkasin perennoja pois, mutta vielä jäi.
Omenasato oli tosi iso ja niitä olen laittanut mehuksi ja hilloksi ja nyt viimeisenä kypsyneet syysomenat vietiin kellariin, jossa ne säilyy ihan jouluunkin saakka. Eilen kaupassa katsoin kun suomalaiset omenat maksoi yli 3e kilo ja puolalaiset olivat 1e, jotenkin en ymmärrä.
Monet mökkiläiset ovat laittaneet portin pieleen ylimääräiset omenat, josta saa ottaa kuka vain haluaa. Minäkin olen laittanut ja kaikki on menneet. On tosi  hyvä, että  ihmiset ovat hoksanneet tulla hakemaan omenia. Tämä oli nyt erityisen satoisa omena vuosi,  tällä tavalla ei ole aikaisemmin (minulla ainakaan) ollutkaan hyviä omenia laittaa portinpieleen.

Kyllä syksy tekee kauniita värejä,
En tiedä mikä pensas tämä on, otin vain kuvan eräästä aidasta.

6 kommenttia:

  1. Meilläkin oli oikein kaunis ja aurinkoinen viikonloppu. Sateisen perjantain jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. Viikonloppuna olikin oikein kaunista ja lämmintä. Oli kiva tehdä pihatöitä :)

    VastaaPoista
  3. Hei Seija.
    Kiva, kun jälleen löysin blogisi. Tuon vuodatuksen ja tietokoneeni hajoamisen jälkeen on kaikki ollut niin sekaista. En millään meinaa oppia tuota bloggerin käyttöä. kauniita syksyisiä kuvia puutarhaltasi. Meillä mies on tehnyt noita puutarhahommia... olen ollut tosi laiska. Meinaa nuo hommat mennä vaan tuonne ompelun puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit, ihan sattumalta törmäsin minäkin sinun blogiisi. Kyllähän se Vuodatuksen kaatuminen sekoitti kuvioita ja alustahan tämä piti aloittaa ja opetella. Minullakin on vielä monta epäselvää asiaa, mutta aina jotain uutta ilmestyy.

      Poista
  4. Heippa! Kaunis blogi. Pensas lienee tuhkamarja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kun kävit ja kiitos tuon pensaan nimestä.

      Poista