keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kesän muistoja


Onneksi on näitä kuvia tullut napsittua, saa pistäytyä välillä mökillä ja kesässä.

7 kommenttia:

  1. Voi ihanuutta sun kukkaloistoa! Kyllä näitä kelpaa katsoa talven mittaan ja myös meille muille esitellä. Taidanpa myös tehdä mikroleffan omista kukistani jossain kohtaa, vaikka mulla ei mitään näin kaunista olekaan. Mutta fiiliksiä ainakin:) En saanut suurennettua kuvia, olisikohan pitänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suurentanut kuvia mitenkään, Picassa painoin vain nappia "tee elokuva" ja otin siihen nämä kuvat. Minä olisin halunnut tämän isompana ja sentähden poistin sen ensimmäisen ja sitten se video ei antanut enää samalaista mahdollisuutta tallentaa vaan tarjosi muuta, tai en muistanut miten sen tein. Nyt otin tämän Picasan verkkoalbumin kautta. Tähän ei ilmeisesti saa isompaa. Koko ruudunkokoisena tämä on huomattavasti parempi,
      Tuo kukka määrä hämää, eihän ne aina ole kukassa, mutta kun ottaa kuvia vain kukkivista kukista ja laittaa ne peräkkäin, kukkamerihän siitä syntyy. Juhannuksen jälkeen on sellainen aika, ehkä viikko, että ei ole mitään kukkivaa, kaikki kevätkukat on kukkineet ja myöhemmin kukkivat ei vielä kuki.
      Tähän tuli sellainen virhe jota en ymmärrä. kuvat oli aika järjestyksessä, mutta tällä videolla ne on sekoittuneet. Ihan mukavaahan tämä kokeileminen on.

      Poista
  2. Voi mahdoton, miten upeaa! Kyllä on kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, nyt voit kesän kaipuussa palata sinne :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukkakuvat. Voi kun sinulla on nätti tämä blogikin. Minä en meinaa millään tottua tähän bloggeriin. Pienennätkö nuo kuvat yleensä ennenkuin lataat ne tuohon tekstiin? Käytätkö tuota Picassaa kaikessa kuvankäsittelyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pienennä kuvia muuten kuin jos tarvii rajata. Käytän vain Picasaa, minulla ei ole muita kuvankäsittelyohjelmia, enkä osaa muita ladata. Picasaan on tullut uusia ominaisuuksia noiden reunojenkin suhteen ja se on mielestäni helppo. En tiedä yhtään minkä verran ja minkä kokoisia ja kuinka paljon tänne kuvia mahtuu, no se on sen ajan murhe. Siinä vaiheessa kun lataan ne valitsen yleensä "suuri"Kaikken suurinta en yleensä ole laittanut, pienemmät ovat mielestäni niin pieniä, vaikka saahan ne klikkaamalla suuremmiksi. Tuo video tuli vain tuon kokoisena sitä en saanut suuremmaksi, vei varmasti hirveästi kuvatilaa.

      Poista