torstai 20. syyskuuta 2012

Sininen tonttu

Tämä tonttu katselee mielellään revontulia ja on saanut värinsä yötaivaasta ja siellä leiskuvista revontulista. 

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni  Pohjanmaalla ja siellä leiskuivat usein revontulet, niistä on jäänyt mieleen nuo värit. 

Tontun muotokuva.
Paljon ja taas paljon neulan pistoja on vaatinut tämäkin tonttu.
Tämänkin olen tehnyt jo aikaisemmin, uusia odotellessa esittelen nyt näitä vanhempia.
Uusi näyttää odottelevan syntymistään

12 kommenttia:

  1. Nämä on niin ihania ja elävän näköisiä hahmoja. Voi kun osais itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Kyllä sinä osaat, mutta ehkä jokin kurssi tai video on hyvä, että pääsee alkuun. Minä sain nukketaiteilija Toini Sorvari-Huhtasen opetusvideon, josta sain perusopin ja olen sitten muotoillut nuket omanlaisiksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, silmät tahtoo tulla aina suuriksi näile tontuilleni.

      Poista
  3. Aivan mahtavia kaikki tonttusi. Niin ilmeikkäitä, että ihan ihmetellä täytyy. Ja tuo kaunis huivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilme muodostuu kun tarpeeksi pistelee, se vain jotenkin ilmestyy. Koskaan ei tiedä minkä näköinen siitä lopulta tulee.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kuulehan. Heti kun katsoin tonttua, niin arvaas kuka ihminen minulla tuli mieleen. No eräs toinen, joka tekee myös tuollaisia huopatöitä, nimeltä Kaarina. Ja juttelinkin hänen kanssa tänään, ja teillä taitaakin olla eräs yhteinen tekijä. (silmäniskus tähän)

      Poista
    2. Kyllähän meillä on aika iso yhteinen tekijä:)
      Kaarinalta minä tuon idean peikkoihin sain, hän ensin oli tehnyt muutaman ukkelin. Ihan heti en innostunut, vaikka näin sen ensimmäisen ukkelin ihan luonnossa. Muutaman viikon päästä aloin kyselemään mistä hän sen ohjeen sai ja hankin sen ja sitten se olikin menoa. Kaarina kertoikin minulle eilen, että tapaa sinut illalla.

      Poista
  5. Upea revontulitonttu, kerrassaan upea! Olet taitava, ei siitä faktasta mihinkään pääse :)

    VastaaPoista