torstai 15. elokuuta 2013

Elomarkkinoilla

Olin peikkojen kanssa elomarkkinoilla myymässä korujani ym. Peikot olivat kovasti innoissaan, piti laittaa helmet aidaksi, muuten olisivat lähteneet tuulen mukaan. Saivat kyllä kovasti huomiota, mutta kukaan ei niitä adoptoinut. Syy oli se, että minä en halunnut niistä luopua. Kun on juuri saanut valmiiksi jonkun ison työn, kuten peikon, siitä on vaikea päästää irti. Kun siihen on laittanut kaiken taitonsa ja osaamisensa, mikä on se raha jolla siitä luopuisi? Onko raha niin tärkeää? 


 Kehystin myös tämän huovutetun taulun. Menin oikein kehysliikkeeseen, mutta ei sieltä mieleisiä kehyksiä löytynyt, olivat liian rameita ja hienoja - ja kalliitakin.   Löysin vanhat kehykset, jotka olin joskus aikaisemmin tehnyt ja ne sopivat hyvin, maalasin ne vain uudestaan. Taulu löysi paikan olohuoneen seinältä. 


12 kommenttia:

  1. Suloisia peikkoja, ei ihme ettei niistä tahdo luopua. Huovutettu taulu on upea hienoissa kehyksissä!

    VastaaPoista
  2. Ei kai noin suloisesta peikkoparista voi luopua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sekin vaihe tulee, mutta vähän niitä täytyy katsalla ja niihin tutustua. Minusta on tarkeää, että ne saavat kodin, jossa niitä arvostetaan ja ymmärretään käsityön arvo ja työn määrä.

      Poista
  3. Ihastuttavia peikkoja kertakaikkiaan! Enpä ihmettele, ettei noista henno luopua. Taulu on myös kaunissävyinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna, kyllä niistä luovunkin aikanaan, kun tarpeeksi niitä arvostava sattuu paikalle.

      Poista
  4. Aivan ihanat peikot. En minäkään niistä raaskisi luopua. Taulukin on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Kyllähän se niin on, että kun jotain tekee siten, että siihen sydänverensäkin pistelee, ei siitä niin vain luovu. Monet jotka ei itse tee käsityötä, eivät aina ymmärrä sitä ja siksi pitävät käsityöyä kalliina. Ei näitä liukuhihnalta tule, jokainen on ainutkertainen luomus. Kyllä meidän itse täytyy ensin arvostaa tätä työtä, sitten löytyy myös niitä jotka oikesti myös arvostaa.

      Poista
  5. Suloinen peikkopari ja taulu on todella hieno! Värit siinä ovat upeat, olet todellakin onnistunut saamaan villan värien hehkun esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reija, kävin blogissasi ja ihastuin, oli oikein kiva löytää uusi huovuttaja.

      Poista
  6. paljon kaunista ja taidokkaasti tetyä myytävää olikin toripöydälläsi:)) kirjoittamasi juttu liittyen käsityön arvostamiseen ja hinnoitteluun oli hyvä.

    VastaaPoista