Sotshi

Olipa hieno naisten kymppi. Aivan turhaan Suomen naiset ja muutkin ovat kuin maansa myyneet, kun mitallia ei tullut. Minun mielestäni kaikille olisi kuulunut mitalli niin pienet ne erot oli ja tosi kova seura hiihtää. Ei todellakaan ole huonosti, jos pääse 10 tai 15 joukkoon maailman parhaassa joukossa. 

Olen katsellut olympialaisia mielenkiinnolla, myös paikan suhteen. Olen käynyt Sotshissa vuonna 1979 ja matka oli mielenkiintoinen monellakin tavalla. En ollut ollenkaan tietoinen millaiseen paikkaan mentiin, porukan mukana vain menin.

Nuo vuoret tekivät kyllä minuun suuren vaikutuksen. Aika oli lokakuu ja rannalla otimme aurinkoakin ja lyhythihaisella pärjäsi koko ajan, mutta vuoret olivat lumiset. 

Menimme jopa helikopteri lennnolle tuonne vuoristoon ja siellä lensimme vuorten solissa, se oli kyllä aika huikaiseva kokemus. Vähän oli pelottavaa kun helikopterin ääni muuttui äkkiä ja kopteri kallistui, mutta se kuului asiaan kun kopteri kääntyi ja ääneen vaikutti vuorten läheisyys. Kopteriin tuli myös tosi kylmä, vuorilla oli siis kylmä ja sehän selittää, kuten nyt on tullut selväksi, lumen ja hiihto mahdollisuuden tuolla, vaikka kaupungissa on lämmintä. 

Muuten kaupunki oli kaunis, vaikka vaatimaton ja meidän mittapuun mukaan ei niin tiptop. 

Toinen mielenkiintoinen reissu oli kantosiipialuksella matka Suhumiin, matka kesti muistaakseni 2 tuntia. Suhumi oli silloin Sotshiin verrattuna aika hienon näköinen vanha kaupunki. Siinä hotellissa, jossa söimme, oli jopa puffiverhot ja ruoka oli reissun paras. Tulomatka kantosiipialuksella taisi mennä riskirajoilla. Merenkäynti oli hurja.

Olen seurannut niitä pätkiä joissa Ville Haapasalo ja Niki Juusela esittelevät Sotshia ja monet paikat olen tunnistanut. Ahum kukkulalla kävimme myös ja siinä tornissa, josta näkyi Adlerin kaupunkiin jossa olympialaiset pääasiassa kai nyt ovat. Matkasimme sinne linja-autolla, sellaisella joita Suomessakin oli 50-60-luvulla. Siihen aikaan ainakaan linja-autonkuljettajilla siellä, ei eläkeikä ollut kovin alhainen ja tie oli serpenttiiniä vuoren rinteessä. 

Kaikki ajoneuvot kokeilimme. Köysiradan päässä oli kasvitieteellinen (tai jotain sinne päin) puutarha, jossa oli upea kasvillisuus ja mahtavia puita, muistaakseni ne oli sypressejä. Melkein kaikkien kasvien etuliitteenä oli jalo-.

Hotelli jossa asuimme oli varmaankin ainoa tornitalo, olikohan 13 kerrosta. Asuimme kai ehkä 10 kerroksessa. Kerroksista huolimatta portaat tuntuivat turvalliselta.

Viikko meni nopeasti kun löysimme torin, jossa oli eksoottisia, aivan ihania hedelmiä, joita ei Suomessa ollut näkynyt, muuten ostamiset olivat vähissä, kauppa kävi toisin päin. 

Matka oli aika ristiriitainen ja kotimatkalle lähdimme mielellämme ja matkustus halut olikin kuitattu ihan kivasti pitkäksi aikaa. Kyllä Suomen kamara tuntui turvalliselta ja oma maa mansikalta.

Tästä on siis 34 vuotta ja nythän se on todella upea paikka.