sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pari uutta korua

   

 Nyt sain taas pari uutta koruakin aikaiseksi. Olin vähällä pistää pillit pussiin, mutta sitten tein tyhjäksi päätökseni lopettaa. 
Tämä korujen tekeminen on terapiaa, ei näitä huonossa mielentilassa pysty tekemään. Täytyy olla mielenkiinto ja innostus mukana.  
  

Välillä tuntuu, että onkohan tämä ihan viisasta käyttää aikansa tällaiseen näpertelyyn, mutta sitten kun ajattelen asian uudestaan, miksi pitäisi lopettaa, jos saan siitä itselleni mielihyvää ja se on elämässä tärkeintä. Tehdä sitä mistä saa mielihyvää, ihminen tarvitsee mielenkiinnon kohteita ja hyvää mieltä, hyvällä mielellä kaikki asiat luontuu paremmin. Minulle käsillä tekeminen ja suunnittelu on se voima ja elämän eliksiiri. Joku toinen haluaa kutoa samanlaisia sukkia vaikka kuinka paljon ja se kärsivällisyys ja pitkäjännitteisyys on ihailtavaa. Minun kärsivällisyyteni ei riitä monen samanlaisen tekemiseen. Minun täytyy aina tehdä uudenlainen, mielenkiintoni loppuu siihen kun saan jonkin valmiiksi, täytyy aina alkaa suunnittelemaan uutta.   

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että jatkat harrastustasi. Kauniita koruja taas kerran. Blogissani olisi haaste sinulle. Toivottavasti otat vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä täytyy tehdä, jos vain huvittaa. Kiitos vaan. Toiseen asiaan vastasinkin blogiisi, katsotaan sitä, kiitos vaan.

      Poista
  2. Allekirjoitan ajatuksesi tehdä sitä mistä saa hyvän mielen. Käsityötä tehdessä rentoutuu ihan eri tavalla ja valmis työ aina palkitsee!

    VastaaPoista
  3. Tuota juuri tarkoitin. Tietenkin on tärkeämpikin asioita joita täytyy tehdä, mutta tasapainon vuoksi käsityö on tärkeä ja sitä tarvitsee pystyäkseen tekemään muuta, sitä "tärkeämpää".

    VastaaPoista