tiistai 31. heinäkuuta 2012

Heinäkuun viimeiset

Keväällä ostin yhden uuden daalian, tällaisen kukan se teki.

Tässä on kaksi erilaista kärhöä. Punainen on Carmensita, mutta sinistä en muista, enkä löytänyt sen lappua. Ovat jo useamman vuoden vanhoja. 

Yleisnäkymää mökin edestä.

Melkolailla viidakko on tämä puutarha. Tänä kesänä kaikki on kasvanut ihan mahdottomasti. Omenapuut tuntuvat täyttävän koko pihan, tässä on nauhus ja kuunliljoja omenapuun alla.

Tässä samanlainen nauhus vähän väljemmällä paikalla.
Jaloangervot ovat aloittamassa kukintaa. Tykkään näistä kovasti ja niitä onkin vähän siellä ja täällä.

Näiden kärhöjen nimet ovat vain hukassa, mutta tällainen löytyy portilta.

6 kommenttia:

  1. Onpas vehreää <3 Tänä vuonna kaikki perennat ja pensaat ovat rehottaneet, mutta lämpöä vaativat kasvit eivät. Chileissämme ei ole vielä edes kukkia eivätkä tomaatitkaan taida ehtiä kypsyä :/

    VastaaPoista
  2. Juuri näin, meillä myös tomaatit ovat raakoja ja viinirypäleet ovat nuppineulanpään kokoisia.

    VastaaPoista
  3. Hienosti olet myös sinä saanut blogisi käyntiin. Kokeilemalla sitä oppii kaikkea uutta, mutta aikaa se vie ja paljon. Nuo Angervot ovat upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sellainen ongelma, että miten saa oikean kellonajan kirjoituksiin ja näihin kommenteihin, Olen ajastanut kirjoituksia sen mukaan milloin sen tein, mutta se tulee näkyviin vasta seuraavana yönä.

      Poista
  4. Sun kärhökuvasi fiilis on kuin jostain sadusta! Lumoavan vihreää ja vehreää, nuo metallikalusteet on klassisen tyylikkäät aina ja antaa romanttista fiilistä vielä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koristeenahan nuo metallikalusteet ovat, mutta nätit mun mielestä. Tuo kaariportti on ihan keskellä kukkapenkkiä ja kärhöt siinä.

      Poista