sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvää Äitienpäivää!

Tässäpä vähän päivitystä Helsingin keväästä. 
Nyt näyttäisi kesä jo vihdoin tuleva. On ollut pitkä kevät, jo maaliskuulla alkoi kevätkukat pilkistelemään, mutta siihen se silloin jäi. Nyt vasta alkoivat aukomaan kukkiaan.
    
Narsissit ovat auki ja tulppaanit aukeavat pikkuhiljaa.




Tämä pieni kukka on parvitulppaani.

Kevätesikko ja kevätkaihonkukka sulassa sovussa

Vuohenjuuri ja raparperi

Lipstikasta saa kohta satoa. 

Kylvökset on tehty. Kaksi laatikkoa on porkkanaa ja kolmannessa sipulia. Valkosipuleita on myös toisessa paikassa. Vielä laitan kesäkurpitsoita ruukkuihin, samoin joitakin yrttejä ja salaattia vanhaan kottikärryyn, sekä muutaman tomaatin taimen mökin seinustalle. Salaattia, yrttejä ja kurpitsoja en halua laittaa maahan, koska meillä on kaikenlaisia pieniä eläimiä, etanoista jäniksiin.    

Harjoittelin ruukkujen rikkomista. ei oikein onnistunut halutulla tavalla, mutta en raaskinut alkaa rikkomaan useampia ruukkuja. Tarkoitus oli rikkoa isosta ruukusta vain reunaa pyöreästi pois ja pienempi ruukku kahtia, mutta iso ruukku hajosi liikaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla miltä tämä näyttää syyskesästä.

 Sireenissä on aika isot silmut. marjapensaat myös ovat jo vihreät.


18 kommenttia:

  1. Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Samoissa puuhissa - kylvöhommissa - ollaan oltu, niin kuin varmasti moni muukin.

    Aurinkoista äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia! Pihatöitä on tehty täälläkin suunnalla. =) Mutta mikä on nimeltään tuo kolmannen kuvan kelta-valkoinen kukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tähti se on, mutta en muista mikä ja siksi sitä nimeä ei siinä ole. Se on sipulikukka, olen istuttanut niitä joskus 15 vuotta sitten ja ne on levinneet jonkinverran. Syksyllä istutus aikaan olen nähnyt se sipuleita kaupoissa. Kun saan selville tai muistan nimen kerron sen sinulle.

      Poista
    2. Löysin nimen keltaiselle kukalle, se on matala parvitulppaani. Se on tosiaan aika pieni, noin 15cm korkea ja kukan halkaisija ehkä 4-5cm

      Poista
    3. Kiitos! =) Tätä kukkaa löytyy kukkapenkistä, enkä ole tällaista ennen nähnyt tai ainakaan tuntenut. Asun siis nyt ensimmäistä kevättä tässä talossa, ja parhaillaan on menossa kukkapenkkiin tutustuminen. Se on aika rehevä kaikenlaisista perennoista, ja näitä kasvaa siellä täällä, lähinnä penkin reunoilla. Hyvä siis tietää, että on sipulikukka, kun ajattelin niitä myös vähän siirrellä enempi yhdeksi ryhmäksi ja mieluummin sinne penkin sisäpuolelle. =)

      Poista
    4. Se on ihan itsestään leviävä, mutta saa helposti koottua ryhmäksi. Minullakin sipulikukat, varsinkin pienet ovat levinneet. Luulen, että perennoja siirtäessä niitä voi kulkeutua ja voi niitä jotku eläimetkin kaivella ja siirtää..

      Poista
  4. Ihanaa aurinkoista Äitienpäivää! Siellä on kaikki jo niin pitkällä. Toki täälläkin on viikossa tapahtunut taas paljon kasvua:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos samoin! Eilen mielestäni näytettiin pohjoisemmaksi lämpimämpää kuin tänne etelään, tänäänkin oli kylmä tuuli.

    VastaaPoista
  6. Mukava seurata Helsingin kevään etenemistä täältä blogista. Täältä pohjoisesta. Paljon mielenkiintoista infoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin blogiasi ja kyllä teillä siellä on kevät hiukan myöhäisemmässä, mutta pian se siitä kesäksi muuttuu.

      Poista
  7. Kaunista Äitienpäivän iltaa Sinullekin. Tänään oli ihana lämmin auringonpaiste ja vaihteeksi ei tuulikaan puhallellut. Myrskyä on ollut ihan riittämin viimeaikoina.
    Kylläpä on jo paljon kukkasia ihanassa puutarhassasi. Korublogissasi oli hienoja kaulakäätyjä superduoista. Minä en ole vielä ehtinyt tilata niitä edes kokeiltavaksi, ja entiset lojuu kaapissa.
    Ihania loppukevään päiviä sinne etelään teille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut melkein joka toinen päivä aurinkoista ja siten satanut, hitaasti tuntuu kevät edistyvän. Ei ole oltu vielä yhtään yötä mökillä, sen verran ovat yöt olleet kylmiä ja tuo meidän mökki ei pidä kovin hyvin lämpöä.
      Niitä koruja on kyllä kiva tehdä, olen ihan niihin hurahtanut. Netistä löytyy paljon malleja ja ohjeitakin, mutta minusta ne ovat vaikeita eikä minulla ole kärsivällisyyttä niistä alkaa tekemää, keksin mieluimin omia malleja.
      Hyvää kevättä Sinulle!

      Poista
  8. Kaunista kevättä näkyvissä :) Kyllä tämä tästä etenee, niin ettei kohta mukana pysy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä tulee piankin, kirsikkapuut jo kukkii Roihuvuoressa, näin sen tänään omin silmin.

      Poista
  9. Kaunista kevättä näkyvissä :) Kyllä tämä tästä etenee, niin ettei kohta mukana pysy :)

    VastaaPoista