sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Unikko maalaus

Unikkoja odotellessa syntyi maalaus niistä. En ole maalannut viime vuosina juuri ollenkaan, mutta nyt perjantai aamuna sain inspiraation ja jätin kaiken muun ja aloin tekemään pohjaa niistä tarvikkeita mitä kotoa löytyi. Eilen, eli lauantai aamuna pohja oli kuiva ja pääsin maalaamaan. Lauantaina meni koko päivä ja tänään sunnuntaina luulen sen saaneeni valmiiksi. 
Maalasin tämän öljyväreillä, koko on 65x100cm.
Kuvan värit pohjassa on vähän vaaleammat kuin alkuperäisessä, oikeastaan tämä on parempi.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kuukaudenkuva maaliskuu

Lumet on sulaneet ja koko viikon on ollut lämmintä 10 asteen paikkeilla. Omenapuita ja muitakin on leikattu ja piha haravoitu. Vielä ei kuvassa näy vihreää, mutta sipulikukat pilkistelee ja muutamat perennatkin jo vähän näkyy. 


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Huovutettu pikkupeikko

Pitkästä aikaa syntyi tällainen peikkovauva. Tämä on vain 30 cm korkea, joka on pieni minun peikokseni. Pohjana on vaahtomuovia ja vanua ja päällä huovutusvillaa neulalla huovutettuna. Hiukset ovat suoraan lampaasta kerittyä villaa, jonka olen vain pessyt ja vähän selvitellyt. 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kudoin sukat

 Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa,- tai ei aivan. Minulle kävi nyt niin, että jouduin opettelemaan sukankudontaa. Kantapää oli se kompastuskivi, enhän sitä oikein muistanut. En muistaakseni ole kutonut sukkia sitten kouluaikojen ja silloin olin huono käsitöissä. Kyselin yhdeltä ystävältäni ja 90-vuotiaalta äidiltäni muutamia kohtia ja kyllä siitä sukat syntyi. Ei näistä nyt oikein esittely kelpoiset tulleet, mutta kun käänsin se "paremman" puolen kameralle, kehtaan laittaa ne tänne ja kelpaavat kyllä itselle yösukiksi, 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Afrikankukkahuivi

Sain lopultakin valmiiksi tämän ikuisuus projektin. Olen virkannut tätä milloin on huvittanut. Minulla on yleensä meneillään useita käsitöitä ja teen niitä silloin tällöin. 
Tämä on virkattu villalangasta ja se on lämmin. Olen välillä aika viluinen ja tähän on kiva kietoutua.
  


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Keramiikkataulu

Viime viikolla esittelin raakapoltetun työn. Viikko sitten maalasin ja lasitin sen ja nyt sain sen poltettuna. Tällainen siitä tuli.



Savi on pilkkusavea ja pilkut tulivat esille lasitepoltossa.