Tunnisteet

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kaunis, mutta kylmä aamu

Aamu valkeni hyvin kauniina, mutta mittari näytti vain +6 astetta, joka nousi hiljaa +10. Mökissä oli aika viileää ja ensimmäisenä täytyi laittaa tuli kaminaan.
Pohjoistuuli puhalsi kylmästi, mutta uskaltauduin silti ulos ottamaan muutaman kuvan ja samalla näin, että mitään vahinkoa ei yön kylmyys ollut saanut aikaan. 

  
 Tämä näky avautuu mökistä ulos mennessä


Unikko portinpielessä.


Lupiinit ja päivänliljat ovat mielestäni ihan hyvä pari.


Polku toisinpäin.


Isoimmat kuunliljat.


 Ensimmäinen daalia alkaa kukkimaan


Meillä on alueen ehkä viimeisimpänä kukkiva sireeni.


Alueen lähes 300 vuotta vanhalla Riihellä on nyt alueen taiteilijoiden näyttely. Tässä minun seinäni ja pöytäni.
Mennessäni päivystysvuoroon, katsoin kun taivaalle ilmestyi uhkaava musta pilvi ja ei aikaakaan kun sieltä alkoi sataa jotakin valkoista.
  

Ehdittyäni Riihelle alkoi kuulua kummallinen kohina ja kun katsoin ulos oli näky aika uskomaton, kun ottaa huomioon, että on juhannusviikko, lunta tai rakeita tuli taivaan täydeltä, maa oli kuitenkin hetken valkoinen.  

6 kommenttia:

  1. Hui, räntää ja rakeita tuli tänään täälläkin. Olin muuten muutama vuosi sitten kesähäissä tuolla teidän riihellä. Sinun puutarhasi on todella kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kiitos betveen, puutarha on ihan sopivan kokoinen minulle, mutta tietenkin jos on isompi siihen saisi kaikki väljemmin. Minulla tahtoo olla se vika, että ängen liikaa, kun en malttaisi mitään jättää pois.Riihellä on ihan kiva järjestää erilaisia tilaisuuksia. Tänä kesänä alettiin pitämään nyt näitä näyttelyitä, tämä on ensimmäinen, mutta muitakin on tulossa.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava on pikku puutarhasi, joka suunnasta! Ja upeita ovat taulusi ja muut taideteoksesi- sinulla on käsillä kuvittamisen lahja. Lämpimämpiä kesäpäiviä toivon sinne ja tännekin...

    VastaaPoista
  4. Kaunista katseltavaa löytyy aina puutarhastasi. Kesä katosi jonnekkin, mutta toivotaan, että se vielä palaa takaisin.

    Hyvää juhannuksen odotusta säistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Hyvää juhannuksen jatkoa Sinulle ja toivottavasti säät lämpenee.

      Poista