maanantai 26. elokuuta 2013

Terveisiä Haapsalusta !

Olin mieheni kanssa viikon Haapsalussa Laineen kylpylässä. Viikko oli monipuolinen, hoitojen ja muun tavallisen ohjelman lisäksi Haapsalussa oli jokavuotiset "Valkean Daamin festivaalit".
Festivaalit alkoi perjantaina, ohjelmaa oli kahdella lavalla jatkuvasti koko päivät. Kaikkia ei pystynyt näkemään, mutta paljon nähtiin. 
Valkean Daamin festivaalit perustuu legendaan, jossa tämä daami, joka aikoinaan muurattiin linnan muuriin näyttäytyy täydenkuun aikaan Piispan linnan ikkunassa.     
Tässä ikkunassa daami ilmestyy.
Lauantaina oli paljon kansantanssiryhmiä, Virosta ja muualta Balttian maista ja Suomesta. Tässä tanssivat suomalaiset Karjalan nuorten tanssiryhmä. Eivät kylläkään enää olleet niin nuoria nimestään huolimatta.

Tässä Haapsalulainen ryhmä,  etualalla mutahoitaja kylpylästä, hänen hoidossaan minäkin olin.

 Toisella lavalla oli paljon musiikkiesityksiä,  kaikki jotka nähtiin olivat todella hyviä, kyllä Eesti on laulumaa. Tässä esiintyy suomalainen Alavuden kaksiriviset ja täytyy sanoa, että olin ylpeä suomalaisista tämä oli tosi hyvä, etenkin laulaja. 


Enimmäkseen tanssi- ja musiikkiesitykset olivat vanhoja kansanomaisia ja siihen sopi myös vatsatanssia, joka oli oikein näyttävää.
   
Samaan aikaan oli myös käsityömarkkinat. Koko katu oli muuttunut markkinatoriksi. Kyllä ihmiset ovat ahkeria, monet, monet kädet olivat ahkeroineet vaikka mitä. Koru kauppiaita oli tosi paljon, mutta myös muuta kaunista. Minä olen ihastunut erityisesti lasiin ja niinpä ostin muutaman kauniin lasisen ikkuna koristeen. Myyjä oli itse ne tehnyt sulattamalla lasia.



Linnan muurilla oli myös taidenäyttely, jossa oli hyvin laadukkaita teoksia, itse tykkäsin eniten näistä kahdesta. Tuossa naisessa tuo kylmän ja lämpimän valon käyttö on niin taidokas.



Vietimme myös matkalla 43-vuotis hääpäivää ja sen kunniaksi menimme illalliselle tähän kauniiseen Kuursaalin ravintolaan. Rakennus on todella kaunis ja aivan rannalla. Ruoka oli myös todella hyvää ja Suomen hintoihin verrattuna edullinen. Kolmen lajin illallinen kahdelle ja viinipullo 54€.

Tässä samassa paikassa esiintyi perjantaina suomalainen Hanko Big Band, jota olimme kuuntelemassa. Sali oli ihan täysi ja virolaiset tuntui tykkäävän. 


Vielä muutama kuva kaupungilta ennen festareita. Tässä aivan  mahtavia riippupetunioita. Virossa oli myös itsenäisyyspäivä tiistaina, siksi tuo lippu. 

Kylpylä jossa olimme sijaitsee aivan meren rannalla. 

 Tässä kuva huoneen ikkunasta.


Tässä auringonlaskua kylpylän edestä. 

12 kommenttia:

  1. Haapsalu on kaunis kaupunki. Olen käynyt siellä vain kerran, mutta toivottavasti pääsen joskus uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli kolmas kerta ja varmaan mennään taas joskus, sinne on niin helppo mennä ja on erilaista kuin Helsingissä.

      Poista
  2. Ihanat kuvat. On teillä ollut mukava matka. Meilläkin oli suunnitelmissa mennä Viroon kylpylään, mutta maalla on niin paljon touhua, ettemme ehdi lähtemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me menimme lähinnä tuon festarin takia nyt, mutta samalla olimme myös hoidoissa. Me huomasimme nyt sellaisen seikan, että jos menee pääasiassa kylpylään, paras aika ei ole kesäkuukaudet, iltaohjelmat varsinkin olivat nyt puutteellisemmat kuin aikaisemmin. Olemme olleet syksyllä, talvella tai keväällä ja kylpylöissä on ollut enemmän elämää.

      Poista
  3. Kiitos kuvamatkasta. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  4. Teillä olikin hieno matka; paljon mielenkiintoista ohjelmaa ja kaunis ympäristö. Upeat petuniat ja kaunis kahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juuri meille sopiva matka, ei ole pakko lähteä maan ääriin, löytääkseen jotakin kivaa ja erilaista. Näillä kymmenillä sitä kaipaa matkalta turvallisuutta, ja Haapsalun pikkukaupunki tuntuu oikein turvalliselta, jopa kotoisalta.

      Poista
  5. Teillä onkin ollut mielenkiintoinen reissu. Kiitos kauniista kuvakavalkadista!

    VastaaPoista
  6. Kävin vanhassa blogissasi, kun etsin juttuja Säkkijärven raanusta ja löysin sieltä sellaisen :) Minulla on samanlainen, mummon teettämä vuodelta 1984.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, se on ainoa, joka on samanlainen. Kyselin tosiaan silloin vuosia sitten löytyykö näitä ja nyt sinulla on ensimmäinen, pienempiä ja ilman sivukuvioita on muutama löytynyt. Olisi kiva nähdä kuva raanustasi. Tiedätkö missä raanusi on kudottu? Minä kudoin raanuni 1964 Raahessa, Lybeckerin kotiteollisuuskoulussa. Nykyään tuo koulu on Lybeckerin koti- ja taideteollisuuskoulu ja on paljon isompi ja monipuolisempi kuin silloin 1964.

      Poista