Tunnisteet

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mökki maalattu

Mökki on nyt saanut uuden laudoituksen ja uuden maalin pintaansa. Nyt tämä vuonna 1934 rakennettu mökki palvelee taas ihan hyvin. Sisäremonttia teimme siihen noin 7 vuotta sitten ja silloin löytyi todisteet mökin iästä. 
Tämä siirtolapuutarha-alue on  perustettu silloin ja nykyään tällä on suojelu ja museo status ja siksi nämä vanhat mökit täytyy säilyttää, jos kunto vain antaa myöten. Jos joku joutuu rakentamaan uuden, se täytyy tehdä vanhan mallin mukaan ja saman kokoiseksi.

Kevätkukat ovat nyt värikkäimmillään.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Tunnelmointia

Pari pientä tunnelmapalaa ilta-auringossa.
Sää on suosinut etelä-suomea ihanilla kesäisillä ja aurinkoisilla päivillä. 
Esikot, narsissit ja helmililjat  kukkii täysin. Tulppaanit aloittelee, muutama onkin jo auki.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kevätkukkia

Kuukausi sitten oli lunta polviin saakka, mutta nyt alkavat kevät kukat kukkia.
 Ostin syksyllä muutaman hyasintin sipulin, ihan kokeillakseni tuleeko niistä mitään, Hyvin tuli kauniita kukkia. Näitä täytyy istuttaa lisää.
 Narsissit aukaisee kohta kukkansa. Naapurin pihalla ovat jo täydessä kukassa.
 Esikot ovat myös kohta punaisenaan. Näitä minulla on melkein joka reunassa.
Tiistaina ja keskiviikkona paukkui vasara meidän mökillä ja mökki sai uuden vuorin. Tänään se sai myös uutta maalia pintaansa. Ikkunoista puuttuu vielä vuorilaudat ja rimat seinistä ja muutakin, mutta tarkoitus olisi saada se toukokuun aikana valmiiksi.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Aurinkoinen ja lämmin Vappu.

Meidän Vapun juhlinta oli työntäyteinen päivä mökillä. Sää ei lämpömittarin mukaan ollut kovinkaan lämmin, mutta auringossa ja suojaisessa paikassa todella kesäisen lämmin. Koko päivän ulkona ja se sai posket punoittamaan ja kuumottamaan. 
 Vihreää alkaa työtymään maasta, jos nyt ilmat lämpenee, vihreys lisääntyy silmin nähden. Toivottavasti ei käy kuten juuri uutisissa kuulin Raahen seudulla käyneen, eli sataa lunta. Aika tyypillinen Vappu sää tuo lumisade on ollut monena Vappuna täällä etelässäkin. 

Koruja, koruja

Näin se vain on, koruja vain pitää tehdä. Päivät olen mökillä kuopsutellut, mutta iltaisin täytyy vain tehdä koruja. Joku jo varmaan sanoo, että lopeta nyt hyvä ihminen, mutta kun ja kun ...........
Selitystä ja selitystä, miksi näitä teen, vaikka työhuoneeni pursuaa niitä. No, aikanas aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin.  Toisaalta, onhan se niinkin, että kesä ilman koruja on kuin kukkapenkki ilman kukkia. He, he taisi tulla puujalkavitsi, tai suurikin oivallus. :D :D 
Oli miten oli, näitä on kuitenkin syntynyt ja Taitomaahan olen niitä laittanut tyrkylle, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan. 
Mainostankin nyt vähän Taitomaata. Se on käsityöläisten nettikauppa, jossa kuka tahansa, olipa hän ammattilainen, tai harrastaja, saa myydä käsintehtyjä tuotteita. Minulla on ollut siellä sivu monta vuotta, välillä aktiivisena ja välillä taas vähemmän aktiivisena. Jotain olen siellä myynytkin ja sitä kautta saanut myös tilauksia.            

Tässä viimeksi tekemäni koru. Minunkin sukulaisissa on tänä kesänä rippilapsi ja siksi ajattelin, että tällainen ristikoru olisi rippilapselle sopiva lahja ja siksi tein tällaisen. Tämä taitaa olla kuitenkin enemmän tyttöjen koru ja tämä minun sukulaisrippilapsi on poika. En  uskalla tätä antaa hänelle, jos on liian naisellinen. Laitoinkin tämän Taitomaahan jos vaikka se sitä kautta löytäisi tiensä jonkun toisen rippilapsen kaulaan. 
     
Tämä on ihan minun näköiseni koru, tykkään tuosta väristä ja noista isoista lumikvartsi nugeteista. Pyöreät helmet on jadea ja kissansilmähelmiä.

Tämän korun pituus on 3 metriä ja se menee jopa kuusin kerroin kaulaan.

Nämä ametisti-korut tein nimenomaan itselleni, osa noista helmistä on peräisin rippilahjaksi saamastani korusta ja siitähän on ikuisuus. Retro on liian nuorta, samoin vintage, ne ovat siis oikeasti antiikkia, kuten minäkin.

Tämä ametisti-koru löysi tiensä eräälle ystävälleni tuliaisina.
  
Akaatit ovat mielestäni tosi kauniita korukiviä ja minä olen aina saanut tosi kauniisti hiottuja ja säännöllisiä kiviä. Ruskeat ovaalit ovat akaatteja. 
  
Näiden helmien pakkauksessa luki "keltainen turkoosi". Mitään keltaista en kuitenkaan noissa helmissä näe. Näissä korukivissä ei aina nimen perusteella tiedä minkä värinen se on. Nämä ovat myös minun mieleeni, värin takia ja muutenkin.
Osa näistäkin helmistä on Taitomaassa ja sieltä ostettavissa jos sattuisi kiinnostamaan.