Tunnisteet

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Terveisiä Haapsalusta

Hei pitkästä aikaa! Toista viikkoa on vierähtänyt, se on pitkä aika minun postauksille. Olimme mieheni kanssa reissussa ja juuri lähtiessä tietokone sanoi sopimuksensa irti. No täällä se sai ihan rauhassa miettiä tekosiaan viikon ajan. Eilen veimme sen korjattavaksi ja niinhän siinä kävi, ettei sitä kannattanut korjata, vaan uusi piti ostaa. Nyt se uusi on vielä tuossa paketissa, täytyy saada apua sen käyttöönottoon. No, mutta milläs nyt kirjoitan? Tämä on vielä vanhempi kone, joka heräsi vähän henkiin, joten ihan ilman konetta ei ole tarvinnut olla. Miten ihmeessä olen tähän tullut, että olen niin riippuvainen tietokoneesta, etten pärjää päivääkää ilman konetta. 


Täällä Fra Mare kylpylässä viikko polskittiin ym. Ihan on mukava paikka, varmasti mennään uudestaan. Kevät ei siellä ollut yhtään edempänä kuin täälläkään. Pakkasta oli yöllä aika paljon, mutta päivällä oli muutama aste lämmintä ja aurinko paistoi.

Tässä kuva meren puolelta. Kylpylä on vain kaksikerroksinen, mutta rakennuksia on laajalla alueella. Olimme oikein tyytyväisiä hoitoihin ja ruoka oli erinomaista. Ei mitenkää gurmeeta, mutta juuri sopivaa kylpylään. Paljon vihanneksia, salaattia ja raasteita ja lämminruoka lihaa, kalaa tai kanaa. Aamiainen oli tosi runsas ja monipuolinen, aika paljon joutui rajoittamaan. Kolme ruokaa päivässä noutopöydästä, on aika paljon, mutta onneksi lounas ja päivällinen eivät olleet kovin raskaita, tai ainakin ne sai helposti melko kevyeksi.  
Minä, joka en mikään vesipeto ole uima-altaiden suhteen, nautin kuitenkin saunaosastosta kovasti. Siellä oli saunoja joka lähtöön. Oli tavallinen suomalainen sauna, kuumana ja viileämpänä, höyrysauna, infrapunasauna, suolasauna ja valosauna tai jotain sinne päin. Höyrysaunaan ihastuin erityisesti. Porealtaassakin kävin, mutta en siitä niin paljon tykännyt. Yrttiporekylpy oli sen sijaan oikein mukava ja rentouttava ja sitä sainkin monena päivänä. Sitten oli hierontaa joka päivä, suolakammiota, valohoitoa ja parafiinihoitoa ja sellaista
 
   
 Iltaohjelmaa oli joka ilta. Kolmena iltana oli tanssia ja mehän tanssittiin niin kauan kun soitettiin. Orkesterit ei suuren suuria olleet, yksi mies, tietokone, viulu ja kitara, mutta soitto oli kuin isosta orkesterista. Tunnelma oli oikein mukavan leppoisa, tanssijoita ei ollut kovinkaan paljon, mutta niinhän sitä sanotaa, että kun "väki vähenee pidot paranee" niin tässäkin tapauksessa, saatiin toivoa mitä soitetaan ja kaikki löytyi. 


Kaikki käytävät oli täynnä saman taiteilijan maalauksia. Viikon niitä katseltuani sain ideaa omaankin maalaamiseeni. Näissä oli jotakin tosi jännää, jokin juju, joka on ainakin viime aikoina minulta puuttunut. Saa nähdä poikiiko tämä jotakin.


Sitten ihastuimme tähän upeaan rautatieasemaan. Tosin se ei ole enää käytössä, mutta museona on. Haapsalun historia on mutenkin tutustumisen arvoinen, mutta siitä voi jokainen ottaa itse selvää. Tästäpä taisi tulla kylpylän mainos ja siksi en kerrokkaan enempää kaupungista, kannattaa mennä käymään kesällä varsinkin. Meille tämä oli toinen reissu Haapsaluun.

15 kommenttia:

  1. Olen käynyt tuossa samassa kylpylässä. Ihan kiva paikka. Tosin meillä ei ollut silloin mitään hoitoja. Paikka kokonaisuudessaan on ihan kiva, varmaan syksymmällä olisi mukavaa mennä "hoitoihin" ja tutustumaan kaupunkiin paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan kiva paikka, mekin varmasti uudestaan joskus.

      Poista
  2. Kiitos terveisistä, Haapsalu on kyllä kiva paikka. Tarttuiko yhtään taimia tai siemeniä kainaloosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tarttunut, enkä mitään taimia missään nähnyt, niin oli vielä talvi siellä.

      Poista
  3. Haapsalu on kiva paikka. Fra Maresta löytyi jopa sauna jossa minä en ala voida pahoin eli se suolasauna joka ei ole liian kuuma. Ja rautatiemuseossa pojat viettivät tuntikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valosauna oli myös sen verran haalea, samoin infrapunasauna. Infrapunasauna on kuitenkin tosi tehokas, eikä sinne ilman vettä saisi mennäkään, eli pitää juoda paljon.

      Poista
  4. Haapsalu on kaunis paikka. Viimeksi pidennetty viikonloppu hurahti niin ettei erillistä ohjelmaa tarvinnut, mutta kylpylään haluan kyllä vielä joskus. Ehkä pitää viettää kokonainen viikko rauhallisissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu olisi varmaan paras kuukausi, silloin siellä on paljon tapahtumia, linnan "valkoisen neidonkin" tiimoilta.

      Poista
  5. Hieno ja varmasti rentouttava kylpyläloma sinulla ja miehelläsi. Alkoi tehdä mieli höyrysaunaan ja porekylpyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä pitemmälle kevät etenee, sitä parempi paikka, vaikka ei hoyrysauna ja porekylpy katso vuodenaikaa.

      Poista
  6. kiitos loma terveisistä, kuulosti todella rentouttavalta reissulta. minunkin alkoi tehdä mieleni höyrysaunaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sinne vaan, ihan on myös kaupunki kaikenkaikkiaan pieni, rauhallinen ja todella turvallisen tuntuinen kaupunki.

      Poista
  7. Siis todella onnistunut reissu, päättelen tyytyväisyydestäsi. Ois vaan ne satamat hiukka lähempänä niin ois kiva aina karata tuonne kylpemään :)
    Kevät alkoi tulemaan tänne pohjolaankin vihon viimein. Lumi katoaa hurjaa vauhtia, kun ei vaan sataisi enää lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan kiva reissu oli, meillä on kyllä helppo lähteä tästä, vain reilu puolitunti satamaan, mutta harvoin sinne tulee mentyä, edes päivän matkalle Tallinnaan.
      Meillä on vielä lunta, ei ole päästy vielä mökille siivoamaan. Leikkasimme kyllä omenapuita ja silloin hupsahti välillä polveen asti lumeen, eikä siitä ole kuin toista viikkoa. Nyt on kyllä satanut vettä ja ollut lämpöasteita, että toivoa on.

      Poista