lauantai 8. joulukuuta 2012

Mummoa muistellen

Itsenäisyyspäivä meni, mutta kaikki ne asiat, joita radiosta ja TV:tä tuli, käsitteli niin paljon sotaa, että ajatukset pyörii vielä siinä. 
Kuulun siihen suureen ikäluokkaan, joka syntyi heti sodan jälkeen. Olen nähnyt 50-60-luvut, jolloin elämä oli hiukan erilaista. Vihreistä  kupongeistakin minulla on hämärä muisto
Tunnen kuitenkin eläneeni ihan hyvää aikaa, vaikka muistan selvästi ensimmäisen appelsiinin ja ensimmäisen jäätelön. Minulla oli pahvikengät joita ei saanut kastella ja ne sain jalkaani vain harvoin sunnuntaina. Muistan Amerikan paketteja, joissa oli esim. hieno silkkinen (luulin niin) leninki, josta myöhemmin tein itselleni ihan hienon leningin. 

Mutta millaista oli sodan aikana. Tästä kuvasta tulee mieleeni mummoni, siis äidin äiti. Hän jäi leskeksi talvisodan viimeisenä päivänä.  Äitini oli silloin 15 ja hänellä oli 5 nuorempaa sisarusta, joista nuorin oli 2-vuotias. Juuri ennen sotaa oli hankittu n.s asutustila, jonka maat olivat suota ja niiden kuivatus oli silloin vielä kesken. Asuintalo oli tyypillinen asutustilalle ja sen rakentaminen oli kesken, kun isoisäni lähti sotaan ja sille tielle jäi. Ulkorakennukset olivat myös vielä kesken rakentamisen, esim. saunaa ei vielä ollut. Lähimmälle maantielle, josta joskus meni autokin oli 3,5 km, kirkonkylään noin 7 km. Sukset talvella ja polkupyörä (jos sellainen oli) kesällä, olivat kulkuneuvot. 
Tällaisessa Suomessa mummoni kasvatti perheensä, hän selvisi, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Miten se oli mahdollista, sitä en tiedä. Muistan hänet kuitenkin aina hymyilevänä ja ystävällisenä, en muista koskaan, että hän olisi sanonut mitään pahaa tai torunut meitä lapsia. Hän oli hyvin pieni mummo ja muistan, että  hänen päänsä vain vilkkui lumivallin takaa, navetan ja saunan väliseltä polullta, kun hän teki navettatöitä.
Mummollani ei varmasti ollut helppo elämä, mutta hän ei ollut katkera, hän pystyi sellaiseen, jota me tämän ajan ihmiset emme ymmärrä. Hänellä oli sellaista voimaa, joka tulee esille silloin, kun se on välttämätöntä.
Hän eli loppuelämänsä leskenä ja näytti aina lapsen silmissä vanhalta mummolta. Hän kuoli 63-vuotiaana, nyt ajatellen hirvittävän nuorena.
 
Maalasin tuon kuvan vuonna 2008. Se on niitä kuvia jotka tulevat vain jostakin ja se oli maalattava. Kun maalasin tätä, mieleeni tuli juuri tuollainen aika, vaikka en silloin tätä suoraan mummooni yhdistänytkään, mutta tämä voisi yhtä hyvin olla mummoni.      

20 kommenttia:

  1. Koskettava ja kaunis postaus!
    Omistat kyllä mahtavan kädentaidon.. taulu on niin u p e a:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis maalaus ja kunnioittava ja hieno tarina! Järkyttävää, että viimeisenä päivänä! Mikä oli senkin tarkoitus, ei sitä pieni ihminen ymmärrä. Kovilla oli mummosi, lapsia paljon ja mistä ihmeestä sen leivän sai. Jos oli oma lehmä, se oli monelle suurperheelle pelastus. Jos vielä sai porsaan kasvatettavaksi, niin lähes vuoden ruoka oli taattu. Tällaista oli mieheni äidillä sota-aikana. Minun isäni oli vasta matkalla sotaan, kun rauha tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä samallaisia kohtaloita on ollut paljon. Kyllä se ruoka varmasti sieltä navetasta ja pelllolta tuli, rahaa tuskin oli juuri ollenkaan, sitä selviytymistä minäkin olen ihmetellyt.
      Minun isäni joutui heti armeijaan mentyään sotahommiin ja sitä kesti 6 vuotta. Hän selvisi haavoittumatta.

      Poista
  3. Kyynel silmäkulmassa luin tätä ja ihan kuin omaa kertomusta, niin paljon samanlaisia asioita. Kaunis on maalaus ja ihan hyvin hän voisi olla myös oma mummani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä tuo kohtalo oli monella ja kaikesta tästä he puhuivat todella vähän. Vasta kun alkoi olemaan TV-ohjelmia, joissa kerrottiin sodasta, sitä alkoi tajuamaan ja nyt ne nousevat mieleen.

      Poista
  4. ein berührendes Bild und eine tolle Geschichte!

    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
  5. Kaunis maalaus ja koskettava teksti. Joskus sitä miettii miten todella silloin suurimman hädän keskellä ihmiset pärjäsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Varmasti sen ajan ihmiset olivat erilaisia, he eivät olleet tottuneet helppoon elämään. Tässä on tapahtunut niin suuri muutos. Silloinkin he olivat joutuneet odottamaan tietoa rintamalta useita viikkoja. Isää olivat odottaneet kotiin ja sitten viikkojen päästä tuli toisenlainen tieto. Nyt tieto kulkee sekunneissa. Tässä se ero, kaikki on nopeaa, kaikki tapahtuu hetkessä, jos junat on myöhässä 5 minuuttia se on päivän uutinen. Miten tämän päivän ihminen selviäisi ilman sähköä, Silloin sitä ei edes kaivattu, missä sitä ei koskaan ollut ollut.

      Poista
  6. Meillä on kovin samanlaisia muistoja...

    Taulussasi on tunnelmaa ja voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota kosketti kaikkia silloin eläneitä ja meitä nyt muistoissa.
      Kiitos taulun kehuista !

      Poista
  7. Koskettava tarina ja myös taulusi, huikea suorastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän epäilin, voinko kirjoittaa noista ajoista.

      Poista
  8. Olipa todella hieno ja osuva kirjoitus ja upea taulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muulloin tuota ei ehkä voisi kirjoittaakaan kuin itsenäisyyspäivän aikaan, silloin ne asiat tulevat mieleen. On hyvä kun ne tuodaan esille, että nuoretkin tietäisi mitä on tapahtunut, mutta niille vanhoille, jotka sen ovat eläneet, se on varmasti raskasta. Muistot saattavat olla jo uinumassa, kun on muuta elämää, mutta sitten ne raapaistaan taas esille.

      Poista
  9. Eksyinpä hienoon taidenäyttelyyn. Selailin tuotantoasi ja lueskelin tekstejäsi ja tunsin väreilyn sisikunnassani. Kiitos elämyksestä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina! Olin epähuomiossa jättänyt Sinulle vastaamatta, tarkoitus oli vastata jokaiseen kommentiin, ANTEEKSI. Nyt vasta huomasin, kun jostain syystä palasin näihin kommentteihin.

      Poista

  10. Koskettavaa ja kaunista taidetta!

    Luin tekstejäsi tunnistaen paljon niistä tuttua. Isäni joutui suoraan pidennetystä sotaväestä sotaan. Hän oli syntynyt keskosena ja pienikasvuinen. Oli lapsesta asti tehnyt kovaa työtä ja 12 vuotiaana isännäksi isänsä kuoltua. Sotajuttuja ei lasten aikana kerrottu.
    Isä lauloi usein, voimisteli, leikkasi silhuetteja ja talvella oli latu mitä hiihtää. Shoppailu ei kuulunut kuvioon!

    Kiitos Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun isälläsi on ollut jännittäviä harrastuksia, ainakin sen ajan mittapuun mukaan. Tuo silhuettien leikkaaminen ei joka pojamta onnistu.
      En tiedä milloin sinä olet syntynyt, mutta me 40-50-luvuilla sintyneet olemme varmaan ainoat sodan jälkeen syntyneet, joihin sota vielä heijastui.

      Poista