sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mandala-haaste n:o 16

Tämä Mandala-haaste osoittautuikin vaikeammaksi, kuin aluksi ajattelin. 
Haasteen teema on " en unohda koskaan".


 Piirsin ja väritin tämän huopakynillä ja sitten käsittelin Picasalla. Minulla ei ole mitään muuta kuvankäsittely tai piirustusohjelmaa ja en osaa mitään muuta käyttää kuin Picasaa.


Tämä taas on valokuvakollaasi jota pyöristelin. 
Kesää on vaikea unohtaa, vaikka eilenkin kahlasin mökille polviin asti ulottuvassa lumessa.

31 kommenttia:

  1. Kauniit, pehmeät, utuiset mandalat! Ensimmäisestä nousee muutama muisto tai ajatus enemmän esille kuin toiset. Salaisuutena pysyy kuitenkin meille, ja saakin pysyä.

    Hienosti olet käsitellyt kummatkin mandalat. Etenkin ensimmäinen kiehtoo minua, vaikka toinen on kaunis ja kesää odotan itsekin hartaasti. Minulla on uusi kasvihuone, joka oli vasta viime kesänä käytössä, eikä viime kesä antanut parasta kuvaa mahdollisuuksista. Tosin nytkin saimme paljon herkkuja, mutta mitä lämmin kesä antaisikaan.

    Mutta vielä ensimmäisestä mandalasta, niin siinä on jännää kineettistä liikettä, joka viehättää minua, myös värimaailma on tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna ! Tuo ensimmäinen tuntui aika vaikealta ja tuntui, että värit ei ole oikeat ja siksi sitä sitten käsittelin, sain vähän pehmeämmän.
      Kasvihuone on tosi kiva, saa kasvatettua sellaistakin joka ei muuten ehdi kypsyä. Meillä sitä ei ole, mutta tekisi mieli laittaa.

      Poista
  2. Tykkään ensimmäisen värimaailmasta...toisessa kaunis kesäinen muisto.
    Hienot mandalat.

    VastaaPoista
  3. Vaikka en olekaan ennustaja, tiesin että Sinä osaat tehdä kiehtovia ja kauniita mandaloita, kuten nämäkin. Näen ylemmässä elämän ristiaallokkoa, jossa jotakin surullistakin on , joka ei unohdu, mutta monta iloista unohtumatonta tapahtumaa on useampia.
    Oma mandalani on vielä piirtelemättä, mutta joulukortit kohta kirjoitettuna :)
    Hyvää 1. adventtia teille sinne lumen keskelle. Melläkin on nyt hiukan lunta, että maa juuri valkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä mandalat ovat yllätyksiä itsellekin, varsinkin tuo ylempi, kun keksin alkaa vähän sitä Picasalla viksailemaan. Aamulla piti heti herättyä mennä kokeilemaan, että saako Picasalla ympyrää ja saihan sillä ja siten sain pyöreäm kuvakollaasin.
      Minulla ei vielä ole joulukorteista tietoakaan, joten menee Tiimari hommiksi:)
      Tänään kävimme Hämeenlinnassa ja totesimme, että vain tässä ihan rannikolla on paljon lunta, keli oli hyvä, Hämeenlinnassa -14 astetta meillä -9
      Hyvää adventin iltaa.

      Poista
  4. Ensimmäinen mandalasi on todella kaunis. Tulee mieleen tuulimylly, joka on pyörinyt monenlaisissa tuulissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulimylly oli itsellekin yllätys, en mitenkään piirtäessä sitä tarkoittanut, mutta huomasin sen siinä, ehkä se on paikallaan. Kyllähän niitä monenlaisia tuulia on, joihinkin olen tarttunut ja hyvä niin.

      Poista
  5. Tosi kaunista:)
    Tunnelmallista Adventtia sinulle:)

    VastaaPoista
  6. Mainiosti olet löytänyt keinot ajatustesi kuvaamiseen. Käsin piirtämiselle annan kovasti arvoa, ja 'jatkojalostaminen' digitaalisesti on hanskassasi myös. Kesän muistelemisen saamme me puutarhahullut kohta vaihtaa kesän odotteluun! Iloista adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piirretty oli vaikea, mutta sitten keksin sitä viksailla.
      Tähän asti on odotettu lunta, mutta nyt kun sitä tuli, on odotus sen sulamisesta ja keväästä. Vain 4 kuukautta ja sitten alkaakin jo kevät kuopsutukset.

      Poista
  7. Kauniisti kesän sait mandalaasi. Ensimmäinen on kiehtova, muistojen tuuliviiri! Kauniit värit ja selkeät kuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miiwi, ehkä ne on muistojen tuulia jota tuo jauhaa.

      Poista
  8. Katselin blogistasi, että teet huovutustöitä. Sitten en ihmettele myöskään mandaloiden vähän sameaa ulkomuotoa. Olet huovuttanut unohtumattomat asiatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistotkin häipyy ajanmittaan vähän utuiseksi, siksipä noissakin on häivytystä. Se näyttää ehkä sitten huovutukselta:)

      Poista
  9. Kiva... minäkin tässä viikonloppuna opettelin kuvankäsittelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan se on kivaa, kun saa vähän erilaisia reunoja ym. Joskun, varsinkin näin pimeänä aikana, valoa on vähän ja valon lisääminen kuviin saa mielestäni aikaan paremmat ja luonnollisemmat värit, kuin salamavalo.

      Poista
  10. Moneen kertaan piti katsoa ensimmäsitä mandalaa. Siinä on pehmeää lempeyttä niin kauniisti. Henkevyyden värejä pirteiden lisäksi. Elämän hyrrä tuli mieleeni.

    Kaunista kesän muistelua alhaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hietarat ! Nämä tällaiset mandalat ovat yllätys itselekin, vaikka pidin yllä ajatusta eräästä kaukaisesta muistosta. Mandala lähtikin pyörimään, ehkä siinä vuodet pyörii ja häivyttää muistoa vähitellen.

      Poista
  11. Tosi hieno tuo Mandalasi!! Miten ihmeessä minulla ei ole aikaa tuollaiseen?
    Tahtoisin...

    VastaaPoista
  12. das erste ist schön diese Farbe innerlich diese Klarheit und das andere Zweite genauso schön die Sehnsucht nach Sommer, Wärme, Licht!

    Toll gemacht!
    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi, valitettavasti en ymmärrä mitä olet kirjoittanut. Tuo automaatti kääntäjä ei suostunut kääntämään sitä suomeksi

      Poista
  13. Kauniit värit ja alimmainen tuo kesän mieleen :)

    VastaaPoista
  14. Beide sind wunderschön, wer erinnert sich nicht gerne an den Sommer, während uns draussen der Winter fest im Griff hat. Tolle Arbeiten.
    Herzliche Grüsse, Sichtwiese

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Talvi on ihan hyvä, vaikka kylmästä en kovin paljon pidäkään, mutta kun sen kestää, nauttii kesästä enemmän. Lämmin tervehdys Sinulle yli kielirajojen.

      Poista
  15. Hienot utuiset, luokseenkutsuvat mandalat. Picasalla pääsee aika pitkalle, kun opettelee käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Minulle riittää Picasa ihan hyvin, siihen on tullut paljon uusia ominaisuuksia, mutta on varmasti parempiakin.

      Poista
  16. Kauniita, utuisia kesämandaloita.

    VastaaPoista