keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Uudeksi tuunattu tunnustus

Pirkko, Elämää ja elämyksiä  blogista antoi  minulle tämän kauniin tunnustuksen.

Kiitos paljon ! 

Vaikka kuva on tuttu aurinkoinen, kysymykset ovat vaihtuneet hieman toisenlaisiksi,  kuin mitä ne aiemmin olivat. 

Saadakseen tämän tunnustuksen pitää vastata seuraaviin kysymyksiin ja nimetä muita blogeja tunnustuksen saajiksi, sekä ilmoittaa tunnustuksen saajille  heidän valinnastaan.


Kysymykset:

1. Elämäsi parhain saavutus?

 Luultavasti se on 42 vuoden avioliitto 
 2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
Perhe, luottamus ja vapaus tehdä mitä haluaa. 
3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi  Pariisi, Rooma,  Lontoo, New York? 
Rooma 
4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?
-Arkinen liikunta on kävely, kesäisin puutarhassa kykkiminen ja joskus (liian harvoin) tanssi.
-Luen milloin mitäkin, kesällä luin Laila Hirvisaaren Imatra sarjan ja tykkäsin kovasti. Tykkään myös Kaari Utriosta, mutta myös Dan Brown ja John Crisnam voisin mainita.
-Vanha tanssimusiikki, erityisesti tangot, joissa on rytmiä.
-Lempi taiteilijaa on vaikea määritellä, niitä on monia eri aikakausille. Vanhoista voisi olla vaikka Rembrant ja Vermeer. Vähän nuoremmista Helen Schjerfbeck, hänen näyttelyssä kävin.    Werner Holmberg, hän  eli vuosina 1830-1860, vain 30 vuotta, mutta hänen maalauksensa Hämeen maantie, on maalaus jota voisin katsoa miten kauan tahansa. Se on maalattu erittäin pikkutarkasti, joka risu ja oksa, mutta se ei näytä siltä. Se on niin taitava, kuten monet muutkin sen ajan maalaukset. Nykypäivän taiteilijoista minuun on tehnyt suuren vaikutuksen veljensä varjoon jäänyt Jan Palmu.                  
 5. Harrastuksesi?
-Puutarha, kaikenlainen käsityö ja näpertely ja toivottavasti vielä saan inspiraation maalaamiseen.


Lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Metsätontun Ruusutarha 
Kivikumpu
Kuusiranta - ihan metsässä 
Pientä piharemonttia 
Sininen unelma


 
 

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista vastauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut sinulle tunnustuksen saannistasi!
      Onnea myös pitkän avioliiton johdosta ja paljon
      sydämellisiä vuosia lisää!
      Hienosti ja varsin monipuolisesti olet vastannut kaikkiin
      kysymyksiin. Olet upea nainen!

      Poista