maanantai 20. elokuuta 2012

Sisustus idea

Minulla ei ole tarkoitus alkaa tekemään tästä sisustusblogia, olen aivan liian vanhanaikainen ihminen esittelemään kotiani, mutta luen kyllä mielelläni muiden sisustusblogeja. Meillä tehtiin remonttia keväällä, niin taloyhtiössä kuin meillä kotonakin. Laitettiin uusi katto, lattia ja tapetit. Suljettiin liukuovi ja avattiin se toiseen seinään. Liukuoven sulkemisesta sain idean tehdä siihen tällainen hylly. Seinä oli noin 15cm paksu, juuri kirjan levyinen. Tuoli tuossa edessä ei näytä yhtään haittaavan hyllyä. Mielestäni tästä tuli niin hyvä, että en malta olla tätä esittelemättä. Halusin ison kirjahyllyn pois olohuoneesta, mutta ajatteli, että joitakin kirjoja voisi olla esillä. Näin saimme ne tuohon hyllyyn, eikä hylly vie ollenkaan lattiapinta-alaa. On vähän kuin taulu seinällä.

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea, kiitos kun jaoit sen. Kirjahyllyn pitää mielestäni olla kirjojen hylly ja tuo on juuri sitä. Näppärästi viemättä tilaa.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä. Ihan kuin olisi tuossa aina ollut !

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, olen ihan tyytyväinen siihen.

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun piipahdit blogissani niin löysin tänne sinun kauniille sivuillesi! Ja mukavaa oli kun liityit lukijakseni, minäkin liityn sinun lukijaksesi, vaikka olen alkanut harventaa täällä blogistaniassa samoilemista, mutta harvakseen edelleen toki täällä vierailen.

    Puutarhailu on minullekin tärkeä henkireikä.

    Tuo kirjahyllyidea on varsin oiva ratkaisu ja kivan näköinenkin se on.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös ollut blogi jo vuodesta 2007, mutta eri nimellä, mutta myös Seijana Vuodatuksessa. Nyt aloittelen täällä kun en viitsinyt etsiä kuvia Vuodatukseen. Olen kyllä vieraillut blogissasi jo silloin alkuaikoina.

      Poista