keskiviikko 22. elokuuta 2012

Huovutettu taulu

Tämän huovutustaulun olen tehnyt noin vuosi sitten ja esitellytkin sen Vuodatuksen blogissani, mutta tämähän tietenkin hävisi tuhkana tuuleen muiden kuvien kanssa. Kuvatessa tässä ei ollut vielä kehyksiä ja olen tehnyt kehykset Picasalla. 
Minulla on ollut Vuodatuksessa blogi vuodesta 2007 lähtien, mutta eri nimellä, mutta myöskin Seijana oli kaksi, puutarha ja käsityöblogi. Nyt ne ovat kuitenkin täysin ilman kuvia Vuodatuksen kaatumisen takia, ja siksi tulenkin kaivelemaan esille kuvia aikaisemmista töistäni ja esittelemään niitä uudestaan, vaikka ne tuossa diakuvina pyöriikin. 

12 kommenttia:

  1. Hieno taulu, hienot myös nuo edellisen postauksesi taulut. Olen itse yhden ison seinätyön tehnyt, oli aikas haasteellista ja raskastakin.

    Tuo vuodatuksen kaatuminen oli tosi ärsyttävä juttu, minäkin kun kuvittelin että blogini siellä olisi kuin varmuuskopio kuvista, pah :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä minun työni ovat vain keskimäärin noin 30x45, eivät siis kovin isoja, mutta kyllä noissakin oli pistelemistä. Suunnitelmissa olisi tehdä makuuhuoneen seinälle isompi väreihin sopiva juttu, joskus kun ehdin.
      Samoin ajattelin minäkin, että kun kuvat sinne kerran laittaa, ei ne sieltä mihinkään häviä, vaikka kone hajoaisi tai levyt ja tikut häviäisi, mutta toisin kävi.

      Poista
  2. Voi miten ihana! Todella kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Vau miten hienoja tauluja olet tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Upea huovutettu taulu, kauniisti väri elää puun lehdissä ja taustalla. Monta muutakin kaunista olen blogistasi löytänyt sitä nyt oikein ajalla selaillessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiinnostasi, hauska kuulla, että pidät töistäni.

      Poista